Info
Joustavasti kohti opintoja ja työelämää.
Hankkeessa tavoitteenamme oli vahvistaa minäpystyvyyttä ja innostaa nuoria korkeakouluopintoihin. Kohderyhmänä ovat olleet työelämässä olevat, alaa vaihtavat ja lukiossa tai ammatillisia opintoja opiskelevat.
Hanketta on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto.
Mihin hankkeessa pyritään?
Suomessa tavoitteena on, että 50 %:lla suomalaisista
on korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä.
Näin voimme taata riittävän ja oikean osaamisen Suomessa.
OHJUS-hankkeen tavoitteena on tarjota malleja ja syventävää tietoa erilaisista mahdollisuuksista hakeutua ammattikorkeakouluopintoihin ja kohti ylempää korkeakoulua.
Etene uralla ja hanki korkeakoulututkinto!
Jokaisella on mahdollisuus opiskella korkeakoulussa, löytää oma alansa ja saavuttaa unelmiaan. Kohti korkeakoulua voi edetä monia reittejä pitkin.
Kohtikorkeakoulua.fi -sivustolta voit saada kipinän lähteä opiskelemaan korkeakouluopintoja. Tiesitkö, että sinusta voi tulla melkeinpä mitä tahansa, jos niin päätät ja olet valmis tekemään töitä asian eteen. Sivustolta saat ohjausta, miten voit saavuttaa tavoitteesi päättäessäsi lähteä opiskelemaan AMK-opintoja.
Hankkeessa ovat olleet mukana Tampereen korkeakouluyhteisö, Turun ammattikorkeakoulu sekä Tampereen seudun ammattiopisto.